Slider

Ikioma domain blogille

1.4.2019

oma domain blogi 2

Mulla on varmaan viimeiset pari vuotta ollut mielessä oman domainin hankkiminen blogille. En oo vaan jostain syystä jaksanut tai edes ehtinyt perehtyä asiaan sen kummoisemmin. Nyt kuitenkin Zonerilta otettiin muhun yhteyttä ja tarjottiin omaa domainia muutamaks vuodeksi eteenpäin, joten päätinkin tarttua tilaisuuteen ja vihdoin ja viimein päivittää blogin osoitteen ihan omaks. Blogin osoite pysyy muuten täysin samana, mutta blogspot -pääte jää pois. Blogin löydätte jatkossa osoitteesta www.sonjatuuliak.fi

blogille domain 7

Jotenkin blogi tuntuu nyt vielä entistä enemmän omalta, kun osoitekentässä ei enää oo mitään ylimäärästä. Uskoisin myös, että nyt osoite on entistä helpompi myös muistaa ulkoa ellei sitä kirjanmerkeistä satu löytymään valmiiksi. Googlen kauttakin blogi löytyy aiempaa helpommin oman domainin myötä ja vaikka tätä hommaa ihan harrastepohjalta teen, niin oma domain antaa ehdottomasti tähän hommaan vähän ammattimaisemman otteen, mikä on ehdottomasti hieno homma!

oma domain blogi 1

Ja ehdottomasti, jos jollakulla blogia kirjoittavalla ei vielä omaa domainia ole, niin suosittelen sen hankkimaan Zonerilta. Oman domainin asennus oli nimittäin superhelppoa, sillä siihen zonerilla oli todella selkeät ohjeet. Varmaan olisin oman domainin hankkinut jo aiemmin, jos olisin tiennyt, että se ei ookaan tän vaikeampaa. Mä kun olin kuvitellut, että se veis paljon enemmän aikaa ja varsinkin tässä vauva-arjessa tällä hetkellä nopeus on todellakin valttia.

Jos oman domainin hankkiminen kiinnostaa, kannattaa käydä täältä lukemassa vinkkejä oman domainin valintaan. Tuolta löytyy mielenkiintoista tietoa siitä, millainen on hyvä domain. Itselle täysin uutena tietona tuolta esimerkiksi löytyi, että päätteen ei todellakaan tartte olla tavallinen .fi tai .com.

oma domain blogi 3

Onko teillä muilla bloggaajilla vielä omaa domainia tai ootteko harkinneet sellaisen hankkimista?

*Postausta toteutettu yhteistyössä Zonerin kanssa
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

Your own copyright