Slider

Vauvan 3 kk kuulumiset

27.3.2019

Haikeaa todeta, että vauvavuodesta on nyt jo kulunut neljäsosa. Ihan uskomatonta! Tuntuu, että meidän pieni poika kasvaa ihan silmissä ja kaikki pienen vastasyntyneen piirteet ovat kadonneet. Tasan kolme kuukautta tulikin täyteen vähän reilu puoltoista viikkoa sitten.

3 kk 15 

3-KUUKAUTISNEUVOLA

Neuvolassa painoa oli 6385g ja pituutta tasan 61cm. Eeli kasvaakin siis ihan superhyvin rintamaidolla. Neuvolassa Eeli tutkiskeli kovin innoissaan kaikkia värikkäitä kuvia, joita seiniltä löytyi. Saatiin myös 3kk-rokotteet eli DTaP-IPV-Hib ja PCV -rokotteet pistoksina sekä rotavirusrokotteen suun kautta. Pistoksista Eeli hätkähti hiukan, mutta rauhoittui heti syliin päästyään nopsaan. Enemmän tais itteä surettaa, kun toista pistetään. Superhyvin meni siis neuvolassa. Neuvolan jälkeen oleiltiin kotona hetken ja Eetun päästyä töistä käytiin koko porukka kaupassa ja kauppareissun jälkeen alkoikin oireet rokotteista. Eeli parkui lähes koko illan ja rauhoittui välillä ihan vaan hetkeks nukkumaan ja pari kertaa syömään. Vielä keskiyöllä rauhottelin Eeliä pomppimalla jumppapallon päällä... Onneks oireet jäikin sit vaan tohon yhteen iltaan. 

3 kk 8 
KEHITYS

Eeli on löytänyt kätensä ja ne meinaa mennä suuhun ihan koko ajan. Hän myös tuijottelee ihan ihmeissään käsiään vähän väliä ja tykkää huitoa leikkimaton lelukaaressa roikkuvia lelujaan. Eelistä on tullut myös superkova jutustelija. Hän höpöttelee yleensä heti aamusta alkaen ja on todellakin tajunnut, että huutelemalla saa huomiota. Myös leluille on kiva jutella ja välillä Eeli tuijottaa hyvin keskittyneesti jotain tiettyä lelua ja höpöttää. Eräs lauantaipäivä Eeli myös keksi, että hänhän pääsee kääntymään kyljelleen - sen pidemmälle tosin ei oo vielä päästy, kun käsi meinaa olla tiellä. Myös päätä jaksetaan vatsamakuulla kannatella jo aika hienosti.

3 kk 3  

PÄIVÄRYTMI, UNI JA SYÖMISET

Tää on ollut meille se kaikista vaikein juttu! Mitään selkeää päivärytmiä meille ei oo muodostunut päiväunien suhteen. Niin ja ne päiväunet mitä meillä nukutaan on yleensä noin 30 minuutin pituisia. Välillä tulee vähän pidempiäkin pätkiä, mutta se on sitten jo ihan harvinaista luksusta. Parhaiten meillä nukutaan vaunulenkkien ajan, mutta lenkin jälkeen ei sitten nukutakaan. Välillä onkin haastavaa, kun ei tunnu olevaan yhtään omaa aikaa päivän aikana. 

Syömiset käy nykyään melko nopeasti ja välillä Eelillä meinaa keskittyminen herpaantua, jos ympärillä tapahtuu jotain jännää. Päivisin meillä syömisvälit on tällä hetkellä yleensä tasan kaks tuntia. Öisin välit onkin sitten huomattavasti pidempiä. Tällä hetkellä Eeli menee nukkumaan noin kello 21-23 välillä ja nukkuukin siitä noin 6-7 tuntia yhteen putkeen, minkä jälkeen syödään ja sen jälkeen jatketaan unia heräten taas parin tunnin välein syömään. Aamusin herätään noin ysin maissa. Yöt meillä Eeli nukkuu kiltisti omassa pinnasängyssään. Tosin aamusin oon miehen ollessa jo töissä, oon nostanut hänet viereen, niin ei tartte nousta nostelemaan tuttia.

3 kk 16 

MUUTA

Meillä menee tällä hetkellä ihan superhyvin Eelin kanssa. Iltasin hän osaa olla vähän vaativampi ja jos yliväsymys sattuu iskemään, niin sitten huudetaan välillä täyttä kurkkua, eikä meinata ruveta millään yöunille. Aamusin meillä heti ensimmäisenä hymyillään ihan päivänsäteenä. Voisko päivä paremmin alkaakaan kuin pienen rakkaan hymyillä, vaikkakin tää äiti on yleensä siinä vaiheessa niin unessa vielä, että hyvä kun pysyy silmät auki.

Myös lelut on alkanu Eeliä kiinnostaa entistä enemmän ja hän mielellään katteleekin vuoronperään kaikkia lelujaan. Tuntuu, että meillä on joka päivä eri lemppari. Ihan ykkösenä on kuitenkin tällä hetkellä legendaarinen hymynaamahelistin ja Eeli on aina ihan innoissaan sen nähdessään!

3 kk 2

Kehitys menee kyllä tällä hetkellä todella hurjaa vauhtia ja on niin ihana seurata, miten meidän pieni rakas tuntuu joka päivä oppivan jotain uutta. Itellä meinaa pieni väsymys välillä käydä päälle, kun kunnon lepohetkiä ei juurikan ole, mutta noh, kerranhan juuri tämän pikkumiehen kanssa tätä vauva-arkea eletään. Pian se on jo iso poika! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

Your own copyright