Slider

Loppuvuoteen valmistautumista

22.11.2018

Mulla alkoi äitiysvapaa ja vihdoinkin löytyy aikaa ja energiaa (niin ja etenkin sitä aikaa luonnonvalon aikoihin) myös kuvaamiselle ja blogille. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että aikaa on vähän liioiksikin asti. Kuitenkin on ihanaa, että nyt ehtii toteuttamaan kaikenmaailman SPA-hetkiä, neuloa muutamia vauvalle suunnitelmissa olleita juttuja ja ennen kaikkea valmistautua jouluun kerrankin ilman mitään muita kiireitä! Ajattelinkin tulla jakamaan muutamia juttuja, miten oon tällä hetkellä valmistautunut loppuvuotta ajatellen.

loppuvuoden suunnitelmia blogi3
Joulun hivuttamista pikkuhiljaa kotiin

Mä oon tasaseen tahtiin alkanut lisätä jouluvaloja ja kynttilöitä kotiin. Hankin jopa mun kauan haaveileman enkelikellon (joo, ihan niin kuin olis ollut isokin sijotus... hah). Muutamat jouluiset tyynynpäälliset, koristeet sekä kuusi vielä odottaa paikalleen raahaamista. Parasta on kun saa oikein ajan kanssa laittaa kotia joulukuntoon. Nythän ei todellakaan oo enää liian aikasta, sillä reilu viikon päästä eletään jo joulukuuta ja ylihuomenna on tasan kuukausi jouluaattoon!! 

joulukortit diy 2018 blogi 3
Askarteluja

Joulukortit on tehtynä ja suunnitelmissa on pari kivaa askartelujuttua kävyistä. Voi että miten mä nautinkaan siitä, kun saa uppoutua luovien juttujen pariin.

joulusuunnitelmia blogi 1
Riisipuurolla nautiskelua

Pitäähän jouluherkkujen nauttiminen aloittaa hyvissä ajoin, sillä jouluna ruokaa on tarjolla yleensä niin paljon, että kaikki ei mahaan mahdu. Vähän ehkä tekis mieli eksyä kauppojen joulusuklaahyllyille ja maistella fazerin uusia joulusuklaita.

loppuvuoden suunnitelmia blogi
Lukemista

Vuoden pimeimpään aikaan on ehdottomasti parasta vaan käpertyä sohvan nurkkaan kirja kainalossa. Tälle opukselle voin ainakin antaa suuret suositukset: ihan täydellistä romantiikkahömppää!! Kirjasuosituksia otan myös mielelläni vastaan sillä uutta hyvää luettavaa tuntuu olevan liian vaikeaa löytää.

masunkasvatus6  
Masun kasvatusta ja viimeisten vauvajuttujen hankintaa

Tää maha alkaa tuntua välillä superpainavalta ja kömpelöltä. Varpaankynsien leikkuu alkaa olla aikamoista taiteilua ja pitkät kävelylenkit tuntuu enää vaan kaukaiselta haaveelta. Silti rakastan tätä palloa yli kaiken ja pienet (okei välillä aika isotkin) potkut on parasta ikinä! Muutamia pieniä vauvajuttuja pitäs vielä hommata kuten kylpyamme, hoitoalusta ja vaippoja, mutta muuten ollaan kyllä valmiita ottamaan vuodenvaihteessa meidän pikkupoitsu tähän maailmaan. ♥

loppuvuoden suunnitelmia blogi2  
Joulukalenterit

Haaveilin jo viimevuonna kosmetiikkakalenterista, mutta tyydyin silloin ihan vaan suklaa- ja teekalentereihin. Nyt kuitenkin Lumenen kalenteri tuli niin hyvässä tarjouksessa vastaan, etten voinut olla ostamatta. Eetu myös muisti mua mun syntymäpäivänä suklaakalenterilla, joten nyt oon todellakin valmis ottamaan joulukuun vastaan. Myönnettäköön kuitenkin, että oon kuitenkin ehkä ihan vähä salaa kattellut myös paria muuta joulukalenteria tähän lisäks ja Eetulta kyselinkin yks päivä, että niin montakos joulukalenteria voi 23-vuotiaalla olla...

joulujuttuja blogi

Joulun tuoksuista kosmetiikkaa

Tähän aikaan vuodesta innostun aina vaihtamaan suihkugeelit ja rasvat jouluntuoksuisiin. Mikä voiskaan herätellä niitä kuuluisia joulun fiiliksiä paremmin kuin joulun tuoksut.

loppuvuoden suunnitelmia blogi4

Piparkakkusiirapilla maustettua kahvia

Alkuraskaudesta mulla oli joku vaihe, että kahvia ei juurikaan huvittanut juoda, mutta ilmeisesti pimeys ja aamu-unisuus ovat tehneet tehtävänsä ja aamut ei vaan lähtis käyntiin ilman kahvia. Hankinkin piparkakun makuista kahvisiirappia ja voi että, miten luksusta voi aamun kahvihetkestä tulla noinkin pienellä jutulla. Ehdottomasti yks niistä jutuista, jotka tulee olemaan hyvin ahkerassa käytössä loppuvuoden ajan. 

Aion todellakin nauttia niin täysillä näistä vuoden viimeisistä viikoista: joulunaika, loppuraskaus ja vuoden tunnelmallisin ajanjakso. Rakastan! ♥

4 kommenttia:

  1. Ite en oo vielä edes kauheasti lähtenyt ajattelemaan joulua, kun on ollut niiiin paljon kaikkea muuta, mut tää sun postaus toi ihanasti joulun omaan mieleen ja taidan huomenna töiden jälkeen hakea omat joulukoristeet varastosta ja kaiken muun sijaan pyhittää viikonlopun kodin koristamiseksi jouluiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tää postaus toi joulun sun mieleen. ♥ :) Kodin jouluistaminen on vaan niin ihanaa ja siitä se joulufiilis pikkuhiljaa alkaakin hipsiä mieleen entistä syvemmin. :)

      Poista
  2. Hei mistä kaupasta löysit tota piparkakku-siirappia? Mä tahdon myös!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zico's -nimisestä sisustuskaupasta Seinäjoelta, mut liikkeeltä löytyneepi myös verkkokauppa, josta luulis tuotetta saavan. :)

      Poista

Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

Your own copyright